sunnuntai 9. elokuuta 2015

Minipalmikoita

En ole pitkään aikaan saanut aikaan neulottua mitään. Jäin kuukausi sitten leskeksi ja kaikki keskittymistä vaativa on jäänyt roikkumaan, kun ajatus ei pysy kasassa. Tänään kädet tarvitsivat kipeästi jotain pientä näprättävää ja sain valmiiksi kaksi kuukautta sitten aloittamani sukat.

Näistä tulikin sitten varsinaiset uniikkisukat sillä varretkin ovat eri mittaiset. Unohdin ensimmäisen sukan kuvioinnin mittasuhteet ja tein sitten toisen sukan vähän sinnepäin ja varresta tuli varmaan kuusi senttiä pidempi kuin toisessa sukassa. Uniikkisukkien periaatteen mukaisesti sukat on neulottu 7 veljestä kerien jämistä satunnaisessa järjestyksessä. Pienet palmikot tuovat mukavasti ryhtiä ja ilmettä muuten ihan perusmallilla tehtyihin sukkiin.

Kehittelin tosiaan itse tämän mallin. En yleensä omasta päästä neulo, mutta nyt houkutus oli juuri sen verran suuri, että kynnys omaan malliin saatiin ylitettyä. Ja tässä se nyt on:

Palmikko oikeaan sukkaan:
  1. 2n, 2o, 2n
  2. 2n, 2o, 2n
  3. 2n, nosta 1s apupuikolle työn taakse, neulo 1o ja silmukka apupuikolta oikein, 2n
  4. 2n, 2o, 2n
Palmikko vasempaan sukkaan:
  1. 2n ,2o, 2n
  2. 2n, 2o, 2n
  3. 2n, nosta 1s työn eteen apupuikolle, neulo 1o, neulo apupuikon silmukka oikein, 2n
  4. 2n, 2o, 2n

Oikean jalan sukka:

Luo 48 silmukkaa ja jaa ne 4 puikolle. Neulo 1. ja 2. puikolla 2 nurin 2 oikein joustinneuletta. Neulo 3. puikolla 2n, 2o, aloita palmikkokuvio oikeaan sukkaan. Tee kuvion jälkeen vielä 2o. Jatka 4. puikolla 2n, 2o joustinneuletta. Neulo varresta mieleisen mittainen.

Kantapää:

Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle. Käännä työ. 
Neulo 2o, 20n, 2o, käännä työ.
Neulo 2o, nosta 1s neulomatta, 1o, nosta 1s neulomatta, jatka kunnes jäljellä 2s, neulo ne oikein, käännä työ.
Jatka edellä mainitulla tavalla vielä 11 kertaa.
Neulo sitten 16n, 2n yhteen, käännä työ
Nosta 1 s neulomatta, neulo 8o, 2 o yhteen takareunoista tai tee ylivetokavennus, käännä työ
Nosta 1s neulomatta, 8n, 2n yhteen, käännä työ.
Jatka kunnes reunasilmukat loppuvat.

Kiilakavennukset:

Nosta kantalapun reunoista 12+1 silmukkaa puikoille ja jaa kantalapun 10 silmukkaa 1. ja 4. puikoille (10 kantalapun silmukkaa ovat 4. puikolla). Neulo ainaoikeaa neuletta ja jatka palmikkomallia siitä mihin jäit ennen kantapäätä. Kavenna jokatoisella kerroksella 1. puikon lopussa 2s oikein yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus (nosta 1s neulomatta, neulo 1o ja vedä neulomatta jäänyt silmukka neulotun yli). Jatka kunnes jokaisella puikolla on 12 silmukkaa. 

Jatka sukan neulomista kunnes pikkuvarvas peittyy. Jatka palmikkokuviota kunnes se kaventuu pois sukan kärjestä. Aloita sitten kärkikavennukset. 

Leveä nauhakavennus:

Neulo 1. puikolla normaalisti kunnes jäljellä on 3s. Neulo 2o yhteen +1o
2. puikon alussa 1o, ylivetokavennus
3. puikon lopussa kunnes jäljellä on 3s. 2o yhteen + 1o
4. puikon alussa 1o + ylivetokavennus
Jatka näin joka toisella kerroksella kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 6s. Toista sitten kavennukset joka kerroksella kunnes jokaisella puikolla on 2s. Päätä silmukat napakasti vetämällä katkaistu lanka silmukoiden läpi.  

Vasemman jalan sukka: 
Tämä sukka on peilikuva oikean jalan sukasta. Luo 48 silmukkaa ja jaa ne 4 puikolle. Aloita joustinneule 1. puikolla 2o, 2n. 2. Puikolla 2o, palmikkokuvio, 2o, 2n. Jatka 3. + 4. puikoilla 2o, 2n joustinneuletta. Tee kantapää ja kavennukset edellä olevan ohjeen mukaan. 

Toivottavasti ohjeesta saa selvää... En ole mikään paras sanaseppo mitä ohjeen laatimiseen tulee. Kysy toki jos bongasit jotain sekavaa tai älytöntä :D Antoisia neulomishetkiä!